tiistai 15. huhtikuuta 2014

Pikkuhiljaa!


Tänään sain siis apuvoimia oikeen kunnolla kuin hain kälyn ja veljenpojan asemalta aamupäivällä ja sisko tuli vielä myöhemmin iltapäivästä kaveriksi. Ja kyllähän me saatiin aikaseksi paljon!
Ensin oltiin kolmestaan ja alotettiin tapettien poisto. Talon tilapäinen isäntä (7vee) oli oikein suureksi avuksi ja tässä työntulosta ennen ruokataukoa:



  Ensimmäisessä kuvassa siis 1/3 seinästä jonka olin jo aloittanut yksikseni (huonolla menestyksellä). Jälkimmäisessä kuvassa on 2/3 seinästä joka on jo puoliksi riisuttu.

     Ruuan jälkeen saatiin siskokin avuksi ja ruvettiin kirimään loppua kohen:




                          ELI OLOHUONE ON RIISUTTU KOKONAAN TAPETISTA!!!!!!!!!!!



Alotettiin tänään myös hiomaan ja pakkeloimaan seiniä ja huomenna jatketaan taas kolmisin. Jos hyvin käy, seinälle pääsee myös K-raudasta ostettu tapetti:



 (En valitettavasti löytänyt netistä parempaa kuvaa, joten saatte odotella että rulla aukeaa! Ja en harrasta piilomainontaa joten leikitään että laatikkoa ei ole ;) )

Muuten, siivo oli jotain ihan hirveää ennenkun otettiin itteämme niskasta kii:







Kävin tutkimassa taas makuuhuonettakin, siellä olisi yksi seinä tapetissa, joka pitää poistaa ja sitten vielä se iki-ihana lattiamatto. Lattiamattoja on päällekkäin kaksi, ja molemmat väistyy laminaatin tieltä.
Oltaiskohan me huomenna niin reippaita että saataisiin vielä makuuhuoneen seinäkin valmiiksi..........


(Tässä siis vilaus makuuhuoneen lattiasta)



                               Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.... Huomiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti