lauantai 28. maaliskuuta 2015

inspiraatio!



    Jokin aika sitten selailin nettisivuja, joissa oli kuvia lastenhuoneista. Sieltä sain ideani johonkin, mitä en enää tällä viikolla muistanut. Kävimme torstaina kaupoilla pyörimässä (siis ihan vaan pyörimässä, kun odotimme miehen nuorimmaista hoidosta) ja mietin kaupassa että mielessäni oli jokin idea, jossa riippui _jotakin_ kettinkien varass katosta. Olin ostamassa jo kettinkiä, mutta vaikeaahan se olisi ollut kun en muistanut mitä varten... Mukavaa tämä raskaudenaikainen dementia........ :)

MUTTA tänään se iski. Kuvaa ei nyt tähän hätään ole, joten yritän parhaani mukaan sen selvittää sanoin. Kuvitellaan siis; oksa, joka on noin 1.5m pitkä, hieman kiemura ja jonka päässä muutama pienempi käppyrä oksa. Saunassa kuivaten kuivaksi ja spraymaalilla valkoiseksi. Sen jälkeen kettinkien varassa makuuhuoneen kattoon (mahdollisesti johonkin sopivaan vapaaseen nurkkaan, jota ei tässä talossa kyllä vielä ole :D) ja siihen henkareilla vaatteita roikkumaan. Pieniin oksiin mahdollisesti kaulakoruja tai vöitä. Vaikuttaa kivalta, toivottavasti osasin selvittää asian mahdollisimman uskottavasti! :)

Tämänkin oikeastaan muistin yhdestä toisesta kiinnostavasta ideasta. Katselin Stockmannin Hullujen päivien sivuja ja törmäsin tähän;

Screenshot otettu täältä.

Eli siis tuohon vasemmassa alakulmassa olevaan valkoiseen vaaterekkiin. En siis ole ostamassa tuota rekkiä, vaan ennemminkin etsin tapaa miten tehdä tuollainen itse. Meillä on miehen kanssa työvaatteille erillinen kaappi makuuhuoneessa. Meillä vaan taitaa olla liian paljon työvaatteita, koska tanko tipahtaa tavaroineen alas heti, kun sen saa takaisin paikalleen... Eli siis jokin toinen ratkaisu on keksittävä. Mietitty ollaan, että uusitaan koko makuuhuoneen kaapit mutta.. Idea ei ole saanut tuulta purjeisiin :) Toisaalta, nyt kun liikkuva työni muuttuu loppukevääksi yhteen paikkaan, voisin viedä vaatteeni työpaikalle.. Ihan vaan varalta jos pääsemme muuttamaankin vielä :)


Mulla on edelleen kauhea tuunausinto/pesänrakennusbuumi. Kaikkea siis pitäisi päästä tekemään nyt varsinkin kun kodissa ei saa muutoksia tehdä. 
Yksi mielessä pyörivä juttu on oikeastaan lastenhuoneeseen liittyvä, sellainen ilmava laudoista tehty, valkoiseksi maalattu lelulaatikko. Jollaisen voisi tehdä myös pönttöuunin viereen puulaatikoksi.. hmmhmm! Näihin ideoihin... Palaamisiin! :)

☆☆

Ps! Keksin mitä syön kesäkuumalla! (Varsinkin kun Iltasanomista bongasin jutun että tulee melko hothot kesä meillekkin..)
Nimittäin pakastettuja viinirypäleitä! Tälläkin hetkellä rasia syöjäänsä odottelee... :) Pakastimelle siis!


(Tässä veljenpoijan tarjoama vastine odotellessa) :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti