perjantai 12. elokuuta 2016

Syksy on saapunut..



Syksyn tulon huomaa. Ilmassa tuoksuu syksy, kun koiraa käyttää lenkillä illalla. Tuuli puhaltaa viileästi ja silmät etsii kaapista mukavia neuleita.
Ja syksy, se kirjakauppojen sesonkiaika. Tai ainakin yksi niistä.

Mekin käytiin tänään Suomalaisessa kirjakaupassa. Ja Clas Ohlsonilla. Mutta ei etsitty juttuja koululaiselle, vaan ihan meille aikuisille. Toimistotarvikkeita nimittäin, tulevaa yritystä (sanan molemmissa merkityksissä) varten. Firman idea on pyörinyt miehelläni mielessä jo jonkin aikaa ja nyt sitten saatiin aikaiseksi tehdä asialle jotain.
Paljon viranomaisjuttuja sen eteen on jo tehty, mutta ennen kun julkaisen asiasta enempää, odotellaan muut viralliset jutut valmiiksi :)

****

Meillä on myös muuta odottamisen aihetta, sillä viiden viikon päästä meille saapuu vauva;

 


Joku tällainen pieni pallero. 
Kääpiösnautseri työkaverini kasvattamasta pentueesta :)
Tänään meidän ranskis poika kävi leikkuulla ja saa rauhoittua ja parannella itsensä ennen vauvan tuloa :)

Huomenna tiedossa ystäväpariskunnan häät, joten saan laittaa pitkästä aikaa itseni oikein kunnolla nätiksi.
Lisää siis huomenna, jos saataisiin ennen häitä laitettua toimistonurkkausta valmiiksi :)

Hyvää yötä! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti